Here I am. My first blog. Tutustuminen aivan uuteen maailmaan. Teen jälleen askeleen eteenpäin luopumisessa. Tällä kertaa luovutan pois palan yksityisyyttäni aloittamalla tämän blogin. Luopuminen on mielestäni tervettä, ja aikuisiällä ehkä jopa avain onneen. Olen onnellinen ja olen myös luopunut.
Luopuminen ei ole helppoa, eikä se ole ihmiselle luontaista. Siihen tarvitaan uskallusta. Opettelu alkaa jo syntymästä. Luovumme lämpimästä ensikodistamme. Haluamme takaisin lämpöön ja itkemme. Mitä nopeammin ymmärrämme, että meidän pitää luopua lämmöstä ja tyytyä uusiin tarjolla oleviin lohtuihin, saamme rauhan. Huippukohdat luopumisen opettelussa tapahtuvat biologisesti suunnilleen samaan aikaan; uhmaikä ja murrosikä. Lisäksi toisille meistä tulee myös muita kausia vanhemmalla iällä. Uhmaikäinen saa ensi kerran vihiä olevansa oma yksikkönsä. Kaikkea ei olekaan pakko tehdä ihan justiinsa tietyllä tavalla, kuinka kiehtovaa. Ei, minä en luovu mielipiteestäni! Olen Minä! Teen kuten oma mieleni tekee! Murrosiässä tapahtuu toinen havahtuminen, joka tulee toisilla esiin myös käyttäytymisessä. Maailma ei olekaan mustavalkoinen. On ikävää huomata, että kun olet valkoista mieltä, myös mustassa on puolensa. Tämän lisäksi on myös lukuisia harmaita puolia. Hemmetin vaikeaa. Lisäksi huomaat samat epäkohdat myös vanhemmissa ihmisissä, poliitikoissa ja julkkiksissa. Kukaan ei ole loppupeleissä paljoa sen viisaampi kuin sinä itse! Miksi niiden mielipiteitä pitäisi kuunnella! Murrosiässä, joillakin myös aikuisiällä, on tarve olla luopumatta omasta valkoisesta mielipiteestään. ( Fundamentalistit, Diktaattorit, tietynlaiset narsistit jne. ) Kun oppii luopumaan mustavalkomaailmastaan ja hyväksyy harmaansävyjen olemassa olon, elämästä tulee huomattavasti lunkimpaa. Trust me. Pitkin elämänkaarta elämä heittää meille uusia haasteita, pieniä ja suuria, joista meidän tulee luopua. Mitä pikemmin oppii luopumisen taidon, sen parempi.
Luopuminen tutista, luopuminen vaipasta, luopuminen äidin jokapäiväisestä lämmöstä, luopuminen huomion keskipisteenä olosta, luopuminen lapsuudesta, luopuminen viattomuudesta jne. Aikuisikää kohden mennessä luopuminen saa kokoajan mateerisempia muotoja. Luopuminen ajatuksesta, ettei ajakkaan Ferrarilla, vaan että ehkä tyytyy Opeliin. Ei ehkä ostakkaan uuden sesongin vaatteita, vaan käyttää vanhoja, koska ne ovat ehjiä. Luopuminen viikonlopun menoista, koska on velvollisuuksia. Luopumista tapahtuu myös ajatustasolla ja tunnepuolella. Töissä luovut ehdottamastasi kehitysehdotuksesta, koska se ei mene läpi. Mikäli et luovuta ja jatka elämää, saat palkaksi vaivaa. Jossain vaiheessa omista vanhemmista, ja kaikken viimeisimpänä on luovuttava omasta kehosta.
Luopuminen ja luovuttaminen ovat kaksi eri asiaa. Luopumisella tarkoitan luopumista välttämättömästi itseä kohtaamista asioista. Tietyt jutut pitää niellä ja katsoa taas eteenpäin. Ne on nieltävä ennemmin tai myöhemmin. Luovuttaa ei kannata. Luovuttaminen tarkoittaa sitä, ettei enää edes yritä. Mielestäni luopuminen on tärkeä elämän taito, itse kuitenkin harrastan luopumista samalla kun etsin uusia tapoja toteuttaa haaveeni.